Tanhu

Tanhut
Summassa on tanhuttu jo vuosikymmeniä. Jo 1920- ja 30-luvulta on valokuvia kansantanssijoista.
Nykymuodossa tanhuujat ovat toimineet vuodesta 1973.

Ryhmät

Aikuiset kokoontuvat maanantaisin Pirttilässä klo 18.30-20.45.

Ohjelmistossa on jenkkaa, polkkaa, masurkkaa ja sottiisia sekä perinteisiä suomalaisia kansantansseja.

Ohjauksesta vastaa Tarja Partanen puh. 040 8496 256
Yhteistyökumppanit

Summan Ponnistus ry:n tanhuajat kuuluvat yhteisönä Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n ja Kansantanssinuorten Liitto ry:n. Ryhmät osallistuvat aktiivisesti järjestöjen kesäjuhlille ympäri Suomea.

Ulkomaan matkat
Aikuiset ovat osallistuneet joka kolmas vuosi järjestettävään pohjoiseen NORDLEK -tapahtumaan. Aikuisryhmä on tehnyt kaksi esiintymismatkaa Saksaan, jotka ovat suuntautuneet Stuttgartiin ja Aacheniin. Ryhmä on vieraillut myös Tartossa vuonna 2005.
1980-luvulla lasten ryhmä teki esiintymismatkan Tukholmaan.

Mikäli olet kiinnostunut kansantansseista ota rohkeasti yhteyttä ohjaaja Tarja Partaseen puh. 040 8496 256.

Tervetuloa mukaan hauskaan harrastukseen!